OP-Pohjola-ryhmä investoi mobiilipalveluihin
OP-Pohjola-ryhmä
näkee uudenlaisten sosiaalisen median palveluiden tarpeen merkittävänä
kehittämiskohteena.
Yksi Nuokko-hankkeen
yhteistyökumppaneista on Suomen suurin finanssiryhmä OP-Pohjola-ryhmä, jonka tarjontaan
kuuluvat pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalvelut. Ryhmään kuuluvan OP-Palvelut
Oy:n johtajan Mika Kivimäen mielestä sosiaalisen median ratkaisuja on
ehdottomasti kehitettävä, sillä yhä suurempi osa palveluista siirtyy niille
kanaville.
– Se, että on läsnä Facebookissa,
ei ole enää mikään erikoisuus, vaan välttämättömyys, Kivimäki sanoo.
Yksi OP-Pohjola-ryhmän nuorille
aikuisille tarjoama tuote on esimerkiksi Electron-kortti, jotka vaikkapa
ulkomailla maksettaessa ajaa saman asian, kuin luottokortti. Myös ensiasunnon
osto ja siihen tarvittava rahoitus kuuluvat usein ikäryhmän tarpeisiin.
Tuotteita ei kuitenkaan haluta sen
suuremmin kategorisoida iän mukaan, sillä kuuluvathan pankki-, vakuutus- ja
rahoitusasiat lähes jokaisen elämään iästä riippumatta.
Ikäero näkyy ennemmin
asiointitavassa. Nuoret aikuiset käyttävät eniten esimerkiksi verkko- ja
mobiilipalveluita.
– Seuraavien kymmenen vuoden aikana
viestintä ja palvelut tulevat keskittymään yhä enemmän mobiiliin, uskoo
Kivimäki.
Verkkoon tarkoitettua sisältöä ei voi
esimerkiksi sellaisenaan siirtää pienemmälle näytölle. OP-Pohjola-ryhmä onkin
investoinut Oulussa toimivaan sähköisen myynnin ja palveluiden kehittämisen
yksikköön.
Nuokko-hankkeeseenkin
OP-Pohjola-ryhmä lähti, koska se haluaa tukea uudenlaisten ja tärkeiden
ideoiden kehittelyä. Kilpailuun saadut vastaukset ovat Kivimäen mielestä
tuoreita ja toteuttamiskelpoisia sekä edesauttaisivat esimerkiksi nuorten
verkostoitumista. Kiinnostavia ajatuksia löytyi myös työnantajanäkökulmasta.
Kilpailun sadosta saatiin hyviä ajatuksia
omankin toiminnan kehittämiseen.
– Erityisesti yhtä voittajaideoista
voisi oikeasti ajatella sovellettavaksi OP-Pohjola-ryhmän tarpeisiin, Kivimäki
paljastaa.
Henni Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti